maanantai 13. helmikuuta 2017

ylistän Jumalaa salaa


Tähän se henkilökohtaisuuksiin menemättömyys nyt sitten tyssäsi. Vietin viikonloppuna aikaa muutaman entisen vanhoillislestadiolaisen kanssa, ja juttelimme lahkojemme samankaltaisuuksista ja eroavaisuuksista, joista yksi oli musiikki. Se kun on Saatanasta vain heidän mielestään. Karismaattiset kristityt ottavat ns. "kevyen musiikin" virtauksista kaiken irti ja soveltavat uudet tuulet ylistykseen. Tekihän ne tv-kanavankin, vaikka joidenkin mielestä telkkarikin vie helvettiin.

Siinä sitten kuulin muutamia näytteitä Siionin lauluista ja ajattelin, että voisin itsekin näyttää, millaista musiikkia karismaattinen nuori sukupolvi seurakunnissa jumputtaa. Yllätyin, kuinka käsittämättömän määrän Jeesuslauluja osaan vieläkin ulkoa, vaikken ole puoleentoista vuoteen kuullut, saatika soittanut niitä itse.



Ja sitten jäin koukkuun. "Voi helvetin vittu", ajattelin eilen, kun kotona lauleskelin viisi tuntia Jeesus-on-paras-ja-rakkain-lauluja. Mutta se tunne! Uskomaton euforia ja rauha valtaa mielen, "Pyhä Henki koskettaa". Ja niille kavereille, jotka lukee tätä ja sanoo että "joo onhan se ihan sama onko uskossa vai ei, Pyhä Henki puhaltaa missä tahtoo blaablaa", kokeilin ihan huvikseni vaihtaa laulujen sanoja hieman: lauloin "devil" Jeesuksen sijaan ja "Satan" Jumalan tilalla. Pyhä Henki oli Lucifer jne. Ihan sama fiilis kuulkaas. Että siinä siitä Pyhästä Hengestä.

Pohdiskelin mistä tämä kummallinen ilmiö johtuu. 1) Tykkään laulaa. Kyllähän sitä jos kerta tykkää itsensä kuuntelemisesta ja laulaa vielä maailman imelimpiä rakkauslauluja jo vähemmästäkin herkistyy. 2) Varsinkin yhdessä laulaminen ja kaiken maailman spontaanien stemmojen keksiminen on kivaa, ainakin kun sattuu osumaan nuotilleen. Yhdessäolo nyt yleensäkin on ihan kivaa. Tarvitseeko se yliluonnollisen selityksen? 3) Suurin osa osaamistani Jeesuslauluista on rauhallisia, koskettavia, hieman surumielisiä ja samaan aikaan toiveikkaan kuuloisia. Minä ainakin huomaan samoja tuntemuksia itsessäni kuunnellessani jotakin aivan maallista, rauhallista ja koskettavaa kuin ylistäessä samankaltaisien biisien tahdissa.

Koska huomasin, että ylistys onkin ihan kivaa, vaikkei uskossa olekaan, täytyy kyllä myöntää, että hämmennyin hieman. En ole puoleentoista vuoteen halunnut kuulla ainoatakaan imelää Jeesus-biisiä, mutta nyt laulelen niitä ihan huvikseni. Miksi tämä tulkitaan usein niin, että Jumala kutsuu "kotiin", tai että antaisin pienintäkään arvoa Raamatulle? Miksi hyvä fiilis tulkitaan Pyhäksi Hengeksi? Miten yksinkertaisesti se, että jankuttaa tuntikausia kaiken menevän ihan hyvin ja että joku on puolellamme ei riittäisi siihen, että pikkuhiljaa alkaa uskoa kaiken menevän ihan hyvin?

perjantai 3. helmikuuta 2017

nöyrtykää jumalan edessä!


Joku kysyi anteeksipyyntö-tekstin kommenteissa mehevän kysymyksen: Tuliko minusta itsekkäämpi ihminen, kun tulin uskoon? Lyhyesti olisin vastannut vain kyllä. Syyt itsekkyyden takana kuitenkin ovat usein juuri uskovalle jokseenkin epäselviä, koska kukaan uskovainenhan ei ole itsekäs, vaan nimenomaan nöyrä ja kiitollinen pelastuksestaan. Koska blogini ei edelleenkään käsittele minua, vaan kristillisyyttä yleisesti, kirjoitan kristillisestä ylimielisyydestä.

tyypillistä itsensä (siis Jumalan) korottamista.


Kristitty on Jumalan valittu. Jo kohdusta saakka Jumala on valinnut uskovan, kirjoittanut hänen nimensä siihen kuuluisaan elämän kirjaan, luonut tämän tarkoituksen ja päämäärän. Kaiken luoja, se, joka kaiken yläpuolella on ja hallitsee, on valinnut juuri hänet, jotta hän voisi toteuttaa Jeesuksen jumalallista tahtoa ja saarnata kuolemaa niille, jotka eivät usko (eikun.. ei kukaan kuolemaa saarnaa, vaan pelastusta. Siinä on vaan se juju, että ne, jotka eivät halua tulla "pelastetuksi", se tarkoittaa kuolemaa ja ikuista kidutusta). Jo tämä koko alkuasetelma siitä, että jumaluus, joka on kaikkea suurempi, olisi edes himppasen kiinnostunut saatika sitten rakastaisi jollakin epämääräisellä yliluonnollisella tavalla ja olisi mustasukkainen yhdestä (ja kaikista) ihmisestä, on äärimmäisen itsekäs. Maailmankaikkeuden hallitsija on kiinnostunut MINUSTA! Kuitenkin, koska on vain Jumalan suurta armoa, että hän päätti valita ja pelastaa juuri sinut, ei siitä voi olla ylpeä. Ihmisellä ei ole mitään tekemistä pelastuksen kanssa. Vai onko?

Sanotaan, että tämä Jumalan armo on ehdotonta. Jumala armahtaa itseltään ja luomiltaan kamaluuksilta, koska hän on hyvä ja haluaa niin kovasti sen tehdä. Mielestäni jossain kohtaa ollaan saatettu tämän aukottoman logiikan kanssa mennä hieman pikkiriikkisen pieleen, kun kaikki eivät tietääkseni vieläkään edes usko kyseiseen hommaan. Ja sitten siinä on vielä se pikkujuttu, että tämä porukka, joka uskoo vahingossa väärään kirjaan tai ei oikein ole mistään vakuuttunut, palaa helvetissä ikuisesti. Tietenkään tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Jumala jotenkin vähemmän rakastaisi. Tämä ikuinen rangaistus on ihan kuulkaas rakkaudesta asetettu.

Taivasta kuvaillaan monenmoisin lipevin sanankääntein ja varmaan monen ei-uskovaisenkin mielestä kyseinen paikka saattaa kuulostaa houkuttelevalta. Mites sitten tämän palkinnon saaminen muka aiheuttaisi paremmuuden tunnetta, itsevarmuutta tai sääliä muita kohtaan? Jumalahan on ennalta valinnut juuuuuri sen yhden henkilön kaikista ja antaa tälle kaikkea kivaa kun muut joutuvat itkemään ainiaan. Hienosti tämä ylemmyys/paremmuus verhoillaan siihen, että ollaan niin huolestuneita kadonneista sieluista ja eihän tässä ole minun kanssa mitään tekemistä kun se Jumala haluaa armahtaa kaikki. Miksei kaikkia sitten ole armahdettu? Miksi, jos et täydestä sydämestäsi rakasta oletettavasti olemassa olevaa henkilöä, jota et koskaan ole nähnyt, kärsit siitä iäti?

Automaattisesti uskoon tullessaan kenestäkään ei tietääkseni tule itsekästä. Kuitenkin, mitä enemmän kristillisyydestä oppii, sen itsekkäämmäksi samalla muuttuu. Vielä ihan luvan kanssa, koska kysymyshän ei missään tapauksessa ole itsekkyydestä. Kun uskoon tullaan, useimmiten koetaan vahvaa synnintuntoa, huonommuuden tunnetta, katumusta, syyllisyyttä. Minä idiootti olen rikkonut Jumalaa vastaan. Sitten tämä kaveri kuitenkin sanoo, että hei eipäs tuo haittaa, pyydät anteeksi vaan ja homma on sillä selvä. Sen jälkeen opitaan kaikennäköisistä etuoikeuksista, joita Jumalan lapsilla on. Saat kivan kämpän sieltä taivaasta, siunauksia maan päällä, kaikkivaltiaan rakkauden ja suojeluksen, valmiin polun elämälle jne. Näitä etuoikeuksia ei ole muilla. Lisäksi saat pyytää ihan mitä haluat, ja Jumala on luvannut kaiken antaa. Itsekkäänä, etuoikeutettuna ja siunattuna rukoilet sitten vielä muillekin niitä juttuja, joita he haluavat. Tämä tehdään toisaalta myös sen takia, että Jumala on luvannut extrapisteitä niille, jotka siunaavat muita.

Itsekkyys näkyy hyvin myös oman kutsumuksen ja armolahjojen vinkumisessa. Sitä ollaan muka niin innoissaan, kun naapuri puhuu kielillä tai joku kaatuu Pyhän Hengen hurmioissa. Sitten sitä rukoillaan ja palvotaan, että MINÄ ITSE saisin myös sitä ja tätä ja vielä huomiotakin, kun ne asiat saan. Jumalaa kiitetään siitä, että Tuire kertoo koko seurakunnan edessä mitä hän on tällä kertaa nähnyt unessa. Tuire myhäilee tyytyväisenä, kun seurakunta tykkää hänes.. - anteeksi - Jumalasta vielä enemmän.

Miten tämä "minä ja seurakuntani ollaan parhaita"-asetelma ei olisi itsekäs? Puhumalla täysin päinvastaista tietenkin! Siitä puhe, mistä puute, poissa silmistä, poissa mielestä jne. Korotetaan koko ajan jotakin näkymätöntä, niin kukaan ei huomaa, että muutama ihminen käärii voitot kunniassa, rahassa ja arvostuksessa. Kiitetään koko ajan Jumalaa, niin kukaan ei huomaa, että oikeasti ihmisetkin tekevät töitä ja saavat jopa jotain aikaiseksi. Ylistetään koko ajan 2000v sitten kuopattua herrasmiestä, niin kukaan ei huomaa, että tässähän oikeastaan alistetaan muita. Kiitetään taas Jumalaa siitä, mitä meillä on, niin kukaan ei huomaa niitä asioita, joita meillä ei ole. Huomataan ei-uskovien elämässä vain ne huonot asiat, niin nähdään paremmin se, mikä omassa pyhässä elämässä on hyvin. Ja kaikessa tässä pysyy aina nöyränä, ei suinkaan itsekkäänä, kun antaa kunnian Jumalalle sen sijaan, että kiittäisi sitä, jolle kiitos kulloinkin kuuluu.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

aidoin avioliitto


Eräänä kauniina kesäiltana sain yllättävän viestin Vapaa-ajattelijain liiton hallituksen jäseneltä. Minua pyydettiin kirjoittamaan liiton julkaisemaan lehteen. Jouduin hieraisemaan silmiäni ja miettimään kaksi kertaa, että onkohan tässä nyt käynyt pahemman kerran joku virhe tai iso vitsi, mutta nyt näyttäisi kyllä aika lailla siltä, että tekstini tuli kuin tulikin postin mukana lehteen painettuna. Linkki nettilehden artikkeliin tässä.


torstai 11. elokuuta 2016

jumalan tunteminen 101


Nyt olette kyllä saaneet odottaa jo tarpeeksi kauan! Erinäisten kesäisten syiden vuoksi huomasin puolivahingossa pitäneeni kuukauden loman kirjoittelusta, mutta mielessäni on tapahtunut silti kaikennäköistä. Täältä pesee.

Elävä usko on tavoiteltavaa. Armolahjat, Jumalan äänen kuuleminen ja Pyhän Hengen jatkuva täyteys ovat Jumalan lahja uskollisille, niille, jotka hän armossaan on valinnut toteuttamaan kutsuaan. Kun olet läheisemmässä suhteessa Jumalan kanssa, näet enemmän ihmeitä. Kun olet läheisemmässä suhteessa Jumalan kanssa, saat enemmän siunauksia. Kun olet läheisemmässä suhteessa Jumalan kanssa, sitä, tätä ja tuota. Oikeastaan koko uskonnossa ei ole kysymys uskosta jonkin olemassaoloon, vaan se on suhde. Suhde elävään Jumalaan, joka armossaan teki mahdolliseksi [sijoita tähän haluamasi asia].

Suhde näkymättömään, kuulumattomaan, tuntumattomaan, hajuttomaan ja mauttomaan otukseen, josta ainoa todiste on vanha, vanha kirja. Ainoa asia, joka mahdollistaa edes sen, että olisit ikinä kuullut koko hepusta, on se kirja, jonka on kirjoittanut porukka hihhuleita aikana-ennen-dinosauruksia. Jos tuota kirjaa ei olisi, olisi hyvin todennäköistä, ettei kovinkaan moni seuraisi tätä Jeesus-persoonaa joka on niin tässä ja nyt koko ajan minua halaamassa, vaikken sitä varsinaisesti tunne tai oikeastaan näe tai kuulekaan. Se on silti, ja se on parasta I-K-I-N-Ä, siis sellaista rakkautta ei muualla ole, ei missään eikä mitenkään päin. Täydellinen rakkaus. Voi, millaista onkaan saada tuntea hänet. Tuntea hänet. Tuntea.

Minun piti ihan muistinvirkistykseksi vielä tarkistaa oikein sanakirjasta tämän tuntea-sanan syvällinen käyttötarkoitus. Eipä siitä paljoa apua ollut, löysin vain lisää enemmän tai vähemmän epämääräisiä sanoja, kuten tietääkokea ja aistia. Jos jollekin tuntuu olevan epäselvää, mitä esimerkiksi tietäminen tarkoittaa, käykääs ihmeessä lukemassa nuo määritelmät (lihavoinnit ovat linkkejä). Lyhyesti, tunteminen tarkoittaa jonkin asian/henkilön ominaisuuksien tietämistä, aistein aistimista tai tunteen kokemista. Kuinka moni aistii Jumalan? Kuinka moni tietää (lukekaa nyt jo se määritelmä) Jumalan olevan olemassa, saatika sitten vaikuttavan elämiimme? Villi veikkaus, että aika moni kokee jotakin tunnetta jumaliin liittyen, mutta arvatkaapa kolme kertaa kuinka paljon ketään elämänsä edes jollain tasolla todellisuuteen pohjaavaa kiinnostaa, että sinusta tuntuu, että jumalasi on totta ja tekee taikatemppuja? Kerron teille. Ei luultavasti kovinkaan montaa. Annan esimerkin: Minusta tuntuu, että huomenna sataa. Minulla vain on sellainen tunne, mieli vähän alavireessä ja nenäkin tukossa, huomenna kyllä varmasti sataa. Onko tämä tietoa? Havainnollistan vielä: Minusta tuntuu, että maailmassa saattaa olla jokin korkeampi voima. En oikein tiedä, miksi näin tunnen, mutta onko tunteeni tietoa? NO EI OLE. Siksi niille on kaksi erillistä sanaa. Olkaa hyvät. Kertokaa kaverillekin. Seuraavalla evankeliointireissulla ei huudetakaan megafoniin "JEESUS ON TOTUUS", vaan esimerkiksi "minusta tuntuu, että Jumala on, haluatkos sinäkin saman fiiliksen?"

Niin mutta unohdin sen Raamatun. Kun Raamattuhan todistaa Jumalan olevan totta. Pitäisi nyt varmaan lopettaa tämän blogin lukeminen ja mennä kirkkoon lukemaan sitä Raamattua, niin varmasti kaikki olisi kaikilla hyvin. Raamattuhan on kaikki kaikessa, Jumalan sana, hänen elämänohjeensa meille ihmisparoille jotka emme vain kertakaikkiaan osaa tätä elämää ilman liian pitkää ja liian tylsää, brutaalia, väkivaltaista ja niin iankaikkisen vanhaa teosta. Ja kun se vielä kaiken lisäksi on se totuus isolla t:llä (paitsi tietenkin vanha liitto, se on ihan eri asia, koska Jeesus. Muistakaa lapset, silti ei saa tehdä syntiä). En tiedä miksi on niin vaikeaa ymmärtää, että kirjan olemassaolo ei todista sen kirjan tarinoita todeksi. Jerusalemin olemassaolo ei todista kuin Jerusalemin olemassaolon. Kirjoitettu vanha opus todistaa että oli ihmisiä, jotka osasivat vielä kirjoittaakin. Vaikka joku löytäisi huomenna Nooan arkin, alkuperäiset liiton kivitaulut ja valaan, jonka mahaan on rakennettu tyylikäs loft-asunto, kukaan ei olisi päässyt senttiäkään lähemmäs minkään jumalan todistamisessa. Vene todistaa rakennustaidosta, kiveen on mitä luultavimmin hakannut ihan tavallinen ihminen ja joku on heittäytynyt mielikuvitukselliseksi asuinpaikan suhteen. Eikä yhtään jumalaa tarvittu.

Autan taas esimerkein: Koraani ei todista Allahin olemassaolosta, joten Raamattu ei todista kristinuskon jumalan olemassaolosta. New York ei ole todiste hämähäkkimiehen olemassaolosta, joten Betlehem ei ole todiste Jeesuksen ylösnousemuksesta. Se, että minä kirjoitan kirjan, jossa kerron autoni muuttuneen lentokoneeksi, ei todista sitä, että autoni todella muuttui lentokoneeksi. Uskoisitko kirjaani siitä? Miksi ihmeessä et? Samalla lailla se, että muutama yhteiskunnan heittiö 2000-3000 vuotta sitten kirjoittelivat mitä mielikuvituksellisimpia juttuja kirjaan, ei todista, että ne oikeasti tapahtuivat. Miksi Raamattua tulisi kohdella todisteena Jumalan olemassaolosta, teoista ja luonteesta, kun muita kirjoja pidetään satuina, mielikuvituksena tai huuhaana? Miksei Koraani ole totta, jos Raamattu on, tai tietenkin toisinpäin?

Silti me luemme tuota kirjaa, opimme tuntemaan Jumalaa, käännämme ajatuksemme Jumalan puheeksi aivoihimme, kylmät väreet Pyhäksi Hengeksi, avainten löytymisen ihmeeksi ja kiitämme Jumalaa päälle. Miksi?

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

anteeksipyyntö


Seurakunnasta Jexitin tehneenä, muiden ex-uskonnollisten kanssa jutelleena ja paljon lukeneena kannan sisälläni enemmän tai vähemmän häpeää ja syyllisyyttä. Haluan nyt pyytää anteeksi.

Anteeksi, että olin kaikkitietävä, itsekäs ja päällekäyvä käännyttäjä. Anteeksi, että olin kova (”totuudellinen”), ylpeä (”ylpeä siitä, mitä Jumala minussa tekee”), tuputtava (”huolestunut”) ja muka tiesin, mikä kaikille oli parasta (”koen, että Jumala haluaa..”). Anteeksi, että pidin täysin normaaleja kehityksen vaiheita tai seksuaalisia suuntautumisia syntinä. Anteeksi, että ylenkatsoin seurustelevia, avosuhteessa eläviä, alkoholia käyttäviä, bi- ja homoseksuaaleja, transsukupuolisia, ei-uskovia, ei samalla lailla uskovia, liian rikkaita, liian köyhiä, liberaaleja ja ”tapakristittyjä”. Anteeksi, että väitin tietäväni, miten sinunkin elämäsi olisi ollut parempi. Anteeksi, että sain kaiken maailman armolahjoja, paljon huomiota, johtaa ylistystä ja opettaa. Tiedän, että oli monia, jotka olivat kateellisia (tai siis ei kateellisia, vaan iloisia puolestani). Ei se kuitenkaan niin ihmeellistä ole. Olen pahoillani kaikkien niiden puolesta, jotka lahjoittivat rahaa yhdistykselle, jossa minä olin vetonaulana. Anteeksi, että pidin itseäni parempana kuin suurinta osaa muista, ei siksi, että olisin ollut parempi, vaan koska olin vastaanottanut armon paremmin. Anteeksi kaikesta Jumalan nimissä levittämästäni potaskasta.

Minä joskus silloin.

Vähän aikaa sitten nimittäin huomasin, ettei Jumala puhunutkaan minulle. En saanut taivaallisia ilmestyksiä, Pyhän Hengen innoittamia ratkaisuja tai mitään muutakaan pyhää. Olen fiksu tyyppi, omaan logiikkaa ja ongelmanratkaisukykyjä, ja ohjeet, joita annoin, olivat luultavasti ihan omia keksintöjäni. Olen hyvä laulamaan, eikä siihen tarvita Pyhää Henkeä, että ääneni koskettaa. Olen sosiaalinen ja avoin, enkä tarvitse Jumalaa siihen, että ihmiset tykkäävät puheistani. Tottakai ihmiset tykkäävät kuulla juttuja, joista tykkäävät. Se on aivan sama kenen suusta ne tulevat.

Anteeksi, kaikki riparinuoret, joita opetin. Anteeksi siitä, että opetin teitä hylkäämään elämänne ja antamaan sen vanhan kirjan päähenkilölle, jota ei välttämättä edes ole olemassa. Anteeksi, etten kuunnellut, kun kerroitte, että elämää voi elää onnellisena, iloisena ja tyytyväisenä myös ilman jumalia. En tiennyt paremmasta. Anteeksi, että tuomitsin elämäntapanne, oli se kuinka hyvä tahansa, vain siksi, ettette uskoneet Jumalaan. Anteeksi, että höpötin juttujani.

Anteeksi, että vaadin ihmisiä tekemään parannusta. Anteeksi, että uhkailin helvetillä, Jumalan tuomiolla, siunausten menettämisellä, paskalla elämällä ja Jeesuksen takaisin tulemisella. Anteeksi, että verhosin kaiken pahan rakkaudeksi, kaiken ilkeän hyvyydeksi ja kaiken tuomion huoleksi kaunein sanoin. Anteeksi, että käskin kiittää Jumalaa kaikesta. Ihan on oma asiasi ketä kiität. Ja pyydän anteeksi, anteeksi miljoonasti niiltä ihmisiltä, jotka johdatin uskoon. Olen pahoillani, että johdatin teidät seuraamaan uskontoa, joka levittää ympärilleen vihaa, itsekkyyttä, pelkoa ja ylenkatsomista. Anteeksi, että painostin teitä päättämään uskoa todistamattomaan.

Haluan myös antaa anteeksi kaikille niille, jotka tekivät tätä samaa ja paljon muuta. Tiedän, että se, mihin uskotte, on totta teille. Se oli totta minullekin. Tiedän, että sitä vaalii hinnalla millä hyvänsä, siitä ei halua irroittaa, siitä ei uskalla luopua. Sitä ei halua nähdä omaa asennettaan, varmuutta pitäytyä uskomuksissaan todisteista huolimatta, ympärillä olevaa maailmaa tai uskon sisäisiä ristiriitoja. Jos kuitenkin uskallatte, huomaatte, että elämä on rikasta ja täyttä tässä ja nyt sen takia, mitä tässä ja nyt on, ei sen takia, mitä taivaassa on tai mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Elämä on rikasta ja täyttä siksi, että elämä on rikasta ja täyttä. Ei sen enempää.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

jumalaton konferenssi


Millaista on Ison Kirjan järjestämässä juhannuskonferenssissa?

Minäpä kävin kokeilemassa. Suunnitelmana oli muutamien entisten helluntailaisten ja lestadiolaisten kanssa viettää konferenssissa kaksi yötä, torstaista lauantaihin (konffa kestää kokonaisuudessaan keskiviikosta sunnuntaihin). Minulle tuli muutama mutka matkaan, joten olin konffassa vain yhden kokonaisen päivän, torstain. Vähän harmittaa, että jäi parhaat bileet näkemättä juhannusaattona, koska lähdin illalla.

Etukäteen kuulemani perusteella odotin jotakin semisti radikaalimpaa. En nähnyt yhtään kaatuilu- tai itkeskelykokousta, vaikka kävin jopa "Pyhän Hengen kaste" -otsikoidussa tapahtumassa rukousteltassa. Tapahtumat järjestetään siis suurissa teltoissa nurmikentällä. Pyhän Hengen kasteessa, vaikka niin avoimesti olikin nimetty, oli hyvin laimean kuuloinen kolmen naisen bändi, jotka lauloivat omia biisejään ilman yhteislaulumahdollisuutta. Olin tottunut siihen, että Pyhän Hengen tulemiseen vaaditaan voimakkaita, kaikille tuttuja ylistysbiisejä, joita koko porukka sitten huutaa kurkku suorana kädet ilmassa (tai naama maassa). Eikä siellä ollut edes ketään yli-innokasta, supervoideltua huutojulistajaa, vaan Osmo Haavisto, joka möngersi mikrofoniin jotakin, josta nyt ei ihan varmaksi saanut edes selvää. En jäänyt katsomaan, mihin tapahtuma lähti etenemään, koska meinasin nukahtaa jo ennen varsinaista rukoilua. Paikalla oli vain vanhoja ja tosi vanhoja ihmisiä.

Yllätyksekseni vain puolet kylteistä oli kirjoitettu väärin.

Yritin sitten aikani kuluksi ja huvin vuoksi tehdä muutamia haastatteluja ihmisten uskon perusteista, mutta suureksi yllätyksekseni sain aikaan vain yhden. Kysyin noin kymmeneltä ihmiseltä, josko heillä olisi viisi minuuttia pieneen haastatteluun, ja monet sanoivat kyllä, kunnes kuulivat, mistä on kyse. Ilmeisesti "haastattelen ihmisiä siitä, miten he ovat tulleet siihen tulokseen, että Jumala on olemassa" tai "kyselen ihmisiltä heidän uskostaan Jumalaan" ovat huonoja tapoja esittää asiani, koska usein sain vastaukseksi "ehken sitten ole oikea ihminen tähän" tai "emmä nyt tiiäkkään onko mulla aikaa". Yksi nuori mies kuitenkin vastaili kysymyksiini mielellään. Hänen uskonsa perustui siihen, että kun hän oli lapsi, hänen vanhempansa olivat kertoneet hänelle Jeesuksesta, hän sai vahvistusta saarnaajien puheista ja Raamatusta sekä oli saanut myös rukousvastauksia. Kysyin haastattelun aikana eri tavoin muotoiltuna kolme kertaa, miten hänen uskonsa eroaa esimerkiksi uskosta Allahiin muslimilla, jonka vanhemmat ovat kertoneet Allahista, joka saa vahvistusta saarnaajien puheista sekä Koraanista ja rukousvastauksista Allahia rukoillessa. Hän osasi hienosti kieltää Allahin olemassaolon, ja hänen uskonsa erosi muslimien uskosta sillä tavalla, että Allah ei ole olemassa. Kysyessäni, mistä me tiedämme tämän, hän sanoi: "Koska Allahista ei kerrota Raamatussa". Emme päässeet tästä oikein mihinkään. Paitsi tietenkin siihen, että Jeesus on ainoa totuus, koska Raamattu.

Haastattelustakin selvisi sama, jonka monet tuntemani entiset hellarit ovat kertoneet: lapsesta saakka konffassa käyminen ja Jeesuksesta kaiken aikaa kuuleminen synnyttää väkisinkin uskoa. Siksi oli sydäntäsärkevää nähdä, kuinka monia tuhansia lapsia konffassa oli. Lasten tilaisuudessa näytelmän kautta opetettiin, miten voi taistella Raamatun sanalla vihollisen juonia vastaan. Monet näistä lapsista eivät koskaan saa itse valita, haluavatko he uskoa Jeesukseen vai elää elämäänsä jollakin toisella tavalla. Helvetinpelko on lapsena varmasti raastavaa. Itse pelkäsin vain pimeää niin, että piti mennä vanhempien väliin nukkumaan. Siihen päälle vielä Saatanat ja tulijärvet, Jeesuksen takaisin tuleminen, viimeinen tuomio, pyhä ja oikeanlainen elämä...

Kokonaisuudessaan konffassa viettämäni aika oli kuitenkin ihan mukavaa, vaikka alueelle ajettaessa ei voinut olla edes kännissä huomaamatta suurta kylttiä kieltäen päihteet ja tupakoinnin. Onneksi entiset hellarit osasivat kertoa, minkä vessan takana kaikki tupakoivat.

perjantai 24. kesäkuuta 2016

rukousvastaukset

Syntistä juhannusta kaikille ja terveiset konffasta! Teitä, rakkaat lukijani, ajatellen kirjoitin lomalukemista. Olkaapa hyvät!

Jumala vastaa rukouksiin, joten hän on totta. Ei voi olla sattumaa, että [valitse asia] tapahtui, joten sen oli pakko olla Jeesus. Jeesuksen kiittäminen rukousvastauksista on kuitenkin monella tapaa hankala juttu. Ensinnäkin, uskontoja on joidenkin arvioiden mukaan noin 4200. Jumalia uskontojen sisällä on jopa miljardeja. Mistä tiedät, että juuri sinun valitsemasi jumala on olemassa ja vaikuttaa elämässäsi? Mistä tiedät, että jokin niistä jumalista ylipäänsä on olemassa, ja juuri se jumala auttaa sinua löytämään kadonneet avaimet (etsimisellähän ei ole mitään tekemistä löytymisen kanssa), antaa sinulle opiskelu- tai työpaikan (koska hakemallahan niihin ei ikinä pääse) tai parantaa flunssasi (ainakaan antibiootit ja särkylääkkeet eivät vaikuttaneet asiaan)?

Toinen ongelma rukousvastauksissa on, että Jumala tykkää jaella niitä vähän kuin nallekarkkeja. Aina ei mene tasan. Oikeastaan koskaan ei mene tasan. Joku rukoilee terveyttä koko ikänsä, ja on parantumattomasti sairas, kun toisen päänsäryt ja mahakivut menevät ohi ensimmäisessä kokouksessa, jossa rukoillaan. Joku löytää autonavaimet aina, toinen joutuu maksamaan maltaita uusista avaimista. Miten tämä on mahdollista, kun Jumala oletettavasti rakastaa ja haluaa auttaa kaikkia tasapuolisesti, ehdoitta ja ilman "suorittamista"? Onko parempia ja huonompia rukouksia? Parempia ja huonompia ihmisiä? Vai onko Jumalalla vain parempia ja huonompia päiviä? Vai, kuten olen monien kristittyjen kuullut sanovan, onko Jumalan tahto jonkun kohdalla se, että hän kärsii? Tietenkin se puetaan kauneisiin sanoihin, esimerkiksi muotoon "Jumala tahtoo opettaa sinulle jotakin", "hänellä on varmasti sinun varallesi paljon hyvää odottamassa", "Jumalan aikataulut ovat juuri meille sopivat, vaikkei siltä tuntuisikaan" tai vaikka "ole kestävä rukouksessa, koen, että tämä on sinulle koetinkivi". Jos et osaa rakastaa sellaista Jumalaa, joka tekee elämästäsi yhtä helvettiä, olet langennut koetuksessa kapinoimaan tai katkeroitunut Jumalalle.

"Älä koskaan epäile, mitä yksi rukous voi saada aikaan"

Kolmanneksi. Minkä rukousvastauksen, jonka olet saanut, pystyisi selittämään vain yliluonnollisella selityksellä? Voisiko syövässä tapahtua luonnollista remissiota? Olisiko mahdollista, että rahatilanteen paranemiseen vaikutti työpaikka ja palkka? Voisiko masennuksesta parantumiseen liittyä sosiaalisten kontaktien lisääntyminen seurakuntaan liittymisen kautta? Esimerkkejä on niin paljon, etten voi yhteen blogitekstiin survoa edes kaikkia. Rukousvastaukset eivät todista mitään, varsinkaan sellaiselle ihmiselle, joka tietää tieteellisestä metodista edes himppasen vähän. Rukousvastaukset sattuvat kohdalle juuri silloin kuin Jumalaa sattuu huvittamaan, ei tokikaan joka kerta kun rukoilee. Tätä sitten kierrellään ja kaarrellaan, että ei nyt tainnut Joonaksella olla tarpeeksi uskoa tai että Jumalan aikataulut on taas jotenkin vinksallaan. Luulisi nyt, että hän saisi itselleen jonkinlaisen sihteerienkelin luotua, jos on itse niin hajamielinen kalenterinsa kanssa. Lisäksi, on jopa julkaistu tutkimuksia rukouksen vaikutuksesta sairauksiin. Tiedän, "ei Jumalaa saa koetella tai testailla", mutta miksi? Mitä mielihyvää Jumala saa ihmisiltä piileskelystä, jos kerran ainoastaan häneen uskomalla pelastuu?

Otan esille yhden esimerkin rukousvastauksesta omassa elämässäni. Vuonna 2008 rukoilin oikein hartaasti erään ihmisen kuolemaa, Jeesukselta siis, koska hän oli aiheuttanut ja aiheutti minulle monenlaista tuskaa. Kaksi vuotta myöhemmin tämä henkilö menehtyi. Onko tämä rukousvastaus? Monet kristityt ovat sanoneet tätä kysyessäni, että ei ole. "Se oli vain sattumaa". Miten tällainen rukous, jonka joku kokee "moraalittomana", ei olisi Raamatun jumalan toteuttama, mutta kaikki "kivat jutut" ovat? Miten rukoukset eroavat toisistaan? Ja miksi kaikki "hyvät" rukoukset eivät toteudu?

Muistutan vielä, että kysymykset, joita kysyn tekstieni lomassa, ovat ihan tosissaan tarkoitettu vastattaviksi, jos niihin jollain vastaus sattuu olemaan. Ne eivät suinkaan ole vain retorisia, vaan pohdittaviksi tarkoitettuja.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

voi perkele



(kuvan Saatana ei liity tapaukseen)

Sain paljon palautetta edellisen tekstin puutteellisuudesta, koska en ollut ottanut tarpeeksi huomioon Saatanaa. Se on niin huomionkipeä tyyppi, että tehdään se sitten tässä.

Perkele on mennyt pilaamaan kaiken. Hirveä paholainen, kauhee tyyppi, sielunvihollinen. Jumalalla oli niin mahti suunnitelma ja kaikki täydellisesti hoidossa, kun se saatanan Saatana tuli ja ryssi koko paskan. Ihminen meni ja lankesi, Kain teurasti veljensä ja siitä se alamäki vain jyrkkeni. Kohta oli maailmassa kaikki jo täysin hukassa, eikä porukkaa enää kiinnostanut Jumala ja sen jutut. Onneksi tämä rakastava Jumala kuitenkin sai asian hoidettua tappamalla vain koko ihmiskunnan (paitsi lempi-ihmisensä perheineen). Ainoa ongelma on, ettei operaatiota "maapallosta uima-allas" koskaan ole tapahtunut.  Nooa ei rakentanut isointa puuvenettä ikinä ja marssittanut tuhansia eläimiä siihen seilailemaan ympäri maapalloa vuodeksi. 

Takaisin aiheeseen. Vihollinen varastaa tänäkin päivänä meidän onnettomien uskon ja siitä me sitten kärsimme ikuisesti helvetissä. Tietämättömyyttään ihmiset menevät ja uskovat Saatanan "valheisiin", kuten evoluutioon, toisiin uskontoihin, itseensä.. Lista on loputon. Se pirulainen johdattaa ihmiset pois oikeasta totuudesta. Siitä ainoasta oikeasta, täysin todentamattomasta totuudesta, jonka nyt voi tulkitakin vähän miten hyvältä tuntuu. Joskus se perkele menee vielä sekoittamaan ihmisten aivot niin, että he tulkitsevat Raamattua väärin!

Kaiken huipuksi vain noin 2 miljardia ihmistä on kristittyjä (oikeita on tietysti huomattavasti vähemmän). Kaikki muut, olivat he sitten hindulaisia, ateisteja, new ageen uskovia tai joogaajia, ovat Saatanan kätyreitä. Halusit tai et, jos et usko Jeesukseen, demonit pääsevät kiusaamaan sinua. Ihmekös elämä on niin kurjaa (paitsi kristityillä). 

Saatanan vikaa on sairaudet, pelot, sodat, ilkeydet, ateistit, murhat, homot ja surut. Jumala tuntuu jotenkin jäävän tässä pelissä kakkoseksi. Miksi? Jälleen, jos Jumala todella (olisi olemassa) rakastaisi jokaista ihmistä yhtä paljon ja haluaisi, että kaikki pelastuvat, miksi Saatana saa pyöriä täällä vapaana häiritsemässä porukkaa? Onko Jumala haluton vai kykenemätön estämään Saatanaa? 

perjantai 10. kesäkuuta 2016

ehdoton armo, jos...


Mieltäni on jo pitkään vaivannut eräs kristinuskon vankkumattomista peruspilareista, nimittäin Jeesuksen ristintyön kautta saatava ehdoton armo. Oikeastaan koko Jumalan rakkaus on täydellistä ja ehdotonta, tai ainakin se kuvataan niin. Kunnes..

Kristityn täytyy jossain vaiheessa vaellustaan ymmärtää, että täytyyhän tässä kasvaakin, tulla kypsemmäksi, aikuisemmaksi hengelliseksi ihmiseksi. Alkaa palvella, vähän niin kuin kiitollisuudesta Jumalalle siitä, että hän pelasti kaikenmaailman kurjuudelta. Jos sitä ei sitten ymmärräkään, jää seurakunnan raukaksi, jota kaikki säälivät, jonka puolesta kaikki aina rukoilevat ja joka aina tarvitsee jotakin. Se tyyppi, johon pastori tai vanhin viittaa "onhan meillä tuo Timo, huumetausta ja kaikki, varmaan haureuden henkikin vaivaa". Siitä raukasta, josta ei ole täyttämään Jumalan ehdottoman armon ehtoja, jota Jumala ei voi ottaa suureen palvelutehtävään, tuleekin vain seurakunnan maskotti. Tule sellaisena kuin olet, keskeneräisenä, rikkinäisenä, haavoittuneena. Kirkon kynnystä madaltaa, kun sisältä heiluttelee suurempi raukka kuin potentiaalinen uusi jäsen. Tule sellaisena kuin olet, Timokin saa olla täällä, vaikka se kaikkia salaa ärsyttääkin. Muut tekee kauheasti töitä pyhityksensä ja kutsumuksensa täyttämiseksi, kun Timo saa vaan polttaa hamppua ja tulla kokoukseen. Kyllä Jumala antaa anteeksi.

Niin antaakin, Timolle ja niille muille seurakunnan raukoille tai muuten vain hiljaisille ressukoille. Mutta ei niistä koskaan mitään Jumalan voideltuja tulekaan, koska ne junnaa paikallaan. Ne jäi siihen ensirakkauteen ja käyttää seurakuntaa kuin asiakkaana. Auta armias, jos sinulla on yhtään intohimoa. Kyllä sitten täytyy rukoilla ja paastota ja pyhittyä. Sitten täytyy äkkiä parannella tai peittää haavansa, josta tietenkin Jumalalle annetaan kunnia. Mitä paremman ylistystarinan siitä keksit, kuinka annoit anteeksi, pääsit yli seksihimoistasi tai opit Jumalan salaisuudet, sen parempi. Sitä kun huutelee vielä kovaan ääneen ja kuittaa kaiken vaivan Jumalan työnä ja ihmeellisenä armona, olet puhdas. Kristus parantaa, puhdistaa, pyhittää. Ylistys Jumalalle!

Sitten muut kyräilee katkerana kun Jumala rakastaa enemmän. Eikä rakasta! Hän rakastaa kaikkia ehdoitta, ilman pienintäkään tarvetta mihinkään. Ei ehdon ehtoa, onhan meillä tuo Timokin. Avain voiteluun ja suureen kutsuun on nöyryys. Vaikka olisi kuinka huipputyyppi, täytyy varoa ajattelemasta itsestään enemmän kuin siitä Timosta, ettei vaan tulisi ylpeäksi saavutuksistaan. Eiväthän mitkään saavutukset koskaan ole ihmisen työn tai vaivan tulosta, vaan kaikki tapahtuu ainoastaan Jumalan armosta. Jumala antaa lahjat, hän virittää ne käyttöön, hän huolehtii toimeentulosta ja terveydestä siinä sivussa, hänen kauttaan käytetään lahjoja, hän kerää kunnian. Silkasta armosta hän antaa joidenkin olla pelinappulansa tässä suuressa ruletissa.

Mitä nämä Timot sitten ajattelee? Eikö Jumala annakaan minulle niin paljon armoa kuin niille, joilta hän otti riippuvuudet, masennukset ja ongelmat pois? Antaa antaa, koska se on ehdotonta. Ja nämä voidellut profeetat sitten julistavat toinen toistaan lohduttavamman kuuloisia profetioita kokouksesta kokoukseen. Sitten ne Timot menee ja antaa viimeiset sossurahansa jonkun miljonäärijulistajan kolehtiin, mutta saavatpahan sitten viimeistään kuollessaan sen suurimman palkinnon. Ehkä.

Koko tältä pienen skaalan ehdottomuudelta putoaa kuitenkin pohja, kun mietitään kokonaiskuvaa, sitä kuvaa, jossa mukana on myös helvetti. Koetan muotoilla koko systeemin mahdollisimman yksinkertaisesti:
Jumala tuli maailmaan ihmisenä, jotta hän voisi pelastaa ihmiset itse luomaltaan kidutuskammiolta uhraamalla itse itsensä itselleen. Koko tämän eriskummallisen episodin jälkeen hän on ehdoitta pelastanut kaikki ihmiset tältä kidutukseltaan, sillä ehdolla, että ihmiset uskovat tähän hänen tarinaansa.

Miten tämä Jumalan helvetinkiertosysteemi on ehdoton, kun se tapahtuu sillä ehdolla, että ihminen uskoo? Miten Jumala rakastaa kaikkia yhtä paljon, kun toiset saavat elää yltäkylläisyydessä, ja samaan aikaan vuosittain arviolta 10 miljoonaa lasta kuolee köyhyyteen? Miksi Timot saavat rellestää koko elämänsä ja pääsevät silti taivaaseen, kun monet uskomattoman paljon hyvää tehneet kärsivät ikuisesti, koska eivät uskoneet asioihin, joita ei edes (oletettavasti kaikkivaltias) Jumala pysty/halua todistaa? Jos Jumala rakastaa, miksi ylipäänsä luoda helvetti? Voisiko valinnanvapauden antaa, mutta olla luomatta pahaa, ettei pahaa voisi valita? Jos absoluuttinen ja ehdoton rakkaus todella olisi tätä, luokittelisin itseni mielihyvin rakkaudettomaksi.

torstai 9. kesäkuuta 2016

mitä on ateismi?


Koska tämä on ensimmäinen kirjoitukseni, haluan hieman avata blogin tarkoitusta, ajatuksia sen takana ja kertoa samalla myös, mitä blogi ei ole.

Alan kirjoittamaan tätä blogia kristityille, kristinuskoa epäileville tai sitä puntaroiville. Itse olen "kokeiltuani" tullut siihen tulokseen, ettei kristinuskon väitteille löydy sellaista pohjaa, joka kestäisi rationaalisen tarkastelun. Haluan uskoa mieluummin asioita, jotka varmasti ovat totta, kuin asioita, jotka tuntuvat elämäntilanteen, perinteen tai jonkin muun syyn takia hyvältä. Ja haluan rohkaista muitakin elämään siinä todellisuudessa, joka ympärillämme on.

Blogin tarkoitus on auttaa Jumalaan sokeasti luottavia ja Raamattuun kyseenalaistamatta uskovia huomaamaan, että kritisoidessaan muita uskontoja tai kuitatessaan ne hölynpölynä he unohtavat käyttää samaa ajatusmenetelmää omaan uskontoonsa. Kaikkien uskontojen yliluonnollisiin väitteisiin on yhtä paljon todisteita: ei yhtään. Kysyn myös paljon kysymyksiä, jotka ovat vastattaviksi tarkoitettuja, jos vaikka keskustelua syntyisi. Kommentoin kristillisyyteen liittyviä artikkeleita, videoita ja muuta aiheeseen liittyvää, johon törmään. Joku saattaa pohtia, miksi valita juuri kristinusko. Haluan kirjoittaa vain asioista, joista tiedän enemmän kuin pintaraapaisulta, joten islamin, hindulaisuuden tai juutalaisuuden oppia tuntematta en lähde esittämään kritiikkiä niitä kohtaan. Kristillisyyteen pääsin tutustumaan läheltä ja siksi kritisoin Raamattua enkä Tooraa tai Koraania.

Varmuuden vuoksi aloitan myös kertomalla, mistä tässä blogissa ei ole kysymys. Tämä ei ole vihaa Jumalaa kohtaan. En ole katkera, vihainen tai kapinallinen Jumalalle. En usko jumalien olemassaoloon enkä Raamattuun. En ole yhtään sen enempää vihainen kristinuskon jumalalle kuin Krishnalle tai Allahille. En vihaa Jumalaa yhtään sen enempää kuin mitään muutakaan fiktiivistä hahmoa. Tämä olisi hyvä pitää mielessä myös tulevia juttujani kommentoidessa. Blogin tarkoitus ei myöskään ole loukata ketään, vaikka kritisoinkin jollekin tärkeää uskomusjärjestelmää. En tietenkään voi sille mitään jos joku herneen haluaa nenäänsä vetää, mutta se ei ole tarkoitukseni. Käytän sarkasmia tehokeinona paljon, joskus huomaamattanikin, toisinaan liikaakin varsinkin turhautuneena. Se on silti vain kielen tehokeino.

Viimeiseksi haluan vielä määritellä ateismin, kun se tuntuu monille niin vaikealta termiltä käsittää. Se, että olen ateisti, tarkoittaa yksinkertaisesti, etten usko jumaliin. En ole vakuuttunut minkään pyhän kirjan tarinoiden olevan totta. Varmasti sellaisiakin älypäitä kulkee ympäriinsä, jotka huutelevat "jumalaa ei ole", mutta turha lähteä sellaista väittämään, kun sitä ei voi tietää eikä todistaa. En kuitenkaan usko myöskään väitteeseen, että "jumala on", koska sillekään ei ole todisteita. Tietenkin, jos sinulla sellaisia on tarjota, saat toki kommenteissa niitä esittää.

Katsotaan mihin tämä lähtee kehittymään. Yritän kirjoitella viikon-parin välein.